Ajattelin muutamalla sanalla kertoa millä perusteella kokosin 10 nuorten kirjan suosituslistan.

Aloitin projektin tutustumalla parin viime vuoden aikana ilmestyneisiin uutuuskirjoihin. Luin kirja-arvosteluja lähinnä Onnimannista, ja katselin kirjoja kustantajien katalogeista. Sitten tutkailin kirjaston valikoimia netin kautta, ja vasta sen jälkeen kävelin kirjastoihin.

Ongelmia tuotti ensinnäkin se, että ymmärsin, että minun olisi pitänyt kategorisoida nuorten kirjoja ikään kuin lajityyppien mukaan: komedia, jännitys, dekkari, fantasia, scifi, tyttökirjat, jne. No sepä ei onnistunutkaan niin helposti, koska valitsin listaan kirjoja, joiden joukossa ei ollut mm. jännitys- tai dekkarikirjoja nuorille. Lisäksi, kun kävin kirjastosta tiedustelemassa asiaa, että kuinkas tämä nyt meneekään, että onkos nuorten kirjoja jaettu tällä tavalla ikään kuin aihepiirien mukaan, vastaus oli että ei. Ja kun parissa sivukirjastossa ei osattu vastata kysymyksiini, he ohjasivat  minut Metsoon. Sielläkin vastaukset olivat aikalailla samoja, siis että kirjoja ei yleensä kirjastoissa luokitella aihepiirien mukaan. Sampolan kirjasto on kuulema niitä ainoita, jossa näin on voitu tehdä, johtuen siitä, että kirjasto on niin uusi, ja taannoisen muuton yhteydessä oli mahdollista järjestää luokituksetkin uusiksi. Metsossa ei kuulema edes riittäisi tila, jos luokituksia alettaisiin järjestämään uusiksi.

Tässä tapahtui siinä mielessä pieni kömmähdys, että minua ei loppujen lopuksi niin kovin paljoa kiinnostanut millä tavalla kirjastot luokittelevat kirjojaan, vaan ylipäänsä se, luokitellaanko nuorten kirjoja eri kategorioihin, esim. komediaan, jännitykseen tai dekkarikirjallisuuteen. Näin ei näytä olevan asian laita ainakaan eri kustantajien katalogeissa. Niissä jako kulkee lähinnä linjaa lasten kuvakirjat, lasten kirjat sekä nuorten kirjat tai lasten ja nuorten kaunokirjallisuus. Suosituslistan kirjoissani on siis sulkujen sisällä havaittavissa ehkä hiukan omituiselta tuntuvia genremääritelmiä, kuten musta huumori tai tragikomedia. Koin esimerkiksi Sharon Creechin Kulje kaksi kuuta hyvin tragikoomiseksi ja Marttilan Filmi poikki -kirjan olevan täynnä mustan huumorin kukkia. Ei sitä paremmin voi tiivistää noin 50 sanaan. Eihän tässä muuten mitään ongelmaa olisikaan, mutta kun nuo merkkimäärät. Ne tulevat vastaan joka paikassa. Yritä siinä sitten olla tiivis ja nokkela yhtä aikaa.

Tehtävänanto osoittautui siis jo itsessään kinkkiseksi. Tämän havaittuani päätin hylätä genrepohjaisen lähestymisen aiheeseen, ja valitsin kirjat lähinnä omien kiinnostuksen kohteideni pohjalta - muutama kirja oli sellainen, jonka valitsin kirja-arvostelun tai joltakulta saadun vinkin perusteella. Mm. Puskalan Kingin ja Simukan Tapio & Mona -sarjan. Kirjastokäynneistä oli myös se hyöty, että pääsin jonkin verran perille siitä, mitä nuoriso lukee, mitkä kirjat kuluvat käytössä kovasti. Tästä samasta asiastahan oli puhetta täällä blogin puolellakin. Molemmista oli iso apu siinä mielessä, että en halunnut listata suosituslistalle niitä samoja kirjoja, joita nuoriso jo lukee.

No, sitten aloin listata niitä suosikkikirjoja. Olin kovin innoissani, kerrankin voi tehdä jotakin kivaa, ja mahdollisesti voisin jopa saada vinkattua hienosta lukuelämyksestä nuorelle lukijalle. Lisäksi oli kesäloman alku, ja ehtisin lukea kirjoja lomalla. Se osa onnistuikin, sain kesäpaikkakunnan kirjastosta muutaman kirjan, joita ei ollut toivoakaan saada käsiinsä Tampereella: Lehtisen Rebekka ja kesäprinssi, sekä Simukan Virhemarginaalin, Tapio & Mona -sarjan toisen osan.

Loman mentyä ohitse totesin että jutun kanssa alkaa tulla kiire. Enkä ollut vieläkään saanut käsiini Tiaisen kirjaa Alex ja pelon aika, josta halusin kirjoittaa. Halusin kirjoittaa myös Tiaisen Poistui kotoaan -kirjasta. Sen luettuani totesin, että sehän muistuttaa aika lailla Mimmu Tihisen kirjaa Sokerista, kukkasista, ja sen vuoksi Tiaisen Poistui kotoaan kutistui lähinnä suositusmaininnaksi Tihisen kirjan perässä. Alex ja pelon aika -kirjan kanssa käynyt kömmähdys harmitti vietävästi: olin Pellervossa, ja katsoin että kirja on Metsossa. Polkaisin Pellervosta Metsoon, ja siellä huomasin että prkle, kirja oli kuitenkin Pellervossa. Eikä sitä tietenkään ollut Metsossa lainkaan. Näin se käy, kun työpäivän jälkeen alat hoidella muita juttuja. Ja aika alkoi olla kortilla, joten kirja jäi sitten saamatta. Harmitti.

Tämän vuoksi kävi sitten niin, että Sharon Creechin Kulje kaksi kuuta, jota minun ei alunperin pitänyt ottaa listalle lainkaan, päätyi listalle kuitenkin. En olisi halunnut Kulje kaksi kuuta listalle sen vuoksi, että se muistuttaa jonkin verran Tihisen Sokerista, kukkasista -kirjaa. Tarkemmin tarkasteltuna kirjat ovat kuitenkin hyvin erilaisia, joten siinä mielessä ne voi laittaa samalle listalle. Teemat ovat ehkä samantyyppisiä, mutta tyyli ja sisältö aivan erilaisia.

Tyttökirjajuttu oli enemmän kuin hankala. Siis lähinnä se, että mikä sitten on tyttökirja ja mikä ei. Tuija Lehtisen Rebekka ja kesäprinssi istuu käsittääkseni tyttökirjan määritelmään passelisti, mutta entäs sitten listan muut kirjat. Terhi Rannelan Taivaan tuuliin ei ehkä niinkään, tai Simukan Viimeiset sekä Tapio & Mona -sarja. Tässä kohdassa on pakko sanoa, että en tiedä tyttökirjoista tarpeeksi voidakseni sanoa mikä loppujen lopuksi on tyttökirja ja mikä ei. Mutta  kun tehtävänannossa piti määritellä mihin mikäkin istuu. Joten sen vuoksi näiden kirjojen perässä on lisäys tyttökirja. Lisäksi halusin mainostaa eritoten Simukan Viimeisiä, koska pidän kirjasta kovasti, ja halusin tuoda esille myös muutaman sellaisen kirjan, joiden ilmestymisestä on jo jonkin verran aikaa. Tämä sen vuoksi, koska minua ärsyttää kirjojen kovin lyhyeltä tuntuva elinkaari. Joten miksipä en suosittelisi jotakin jo pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa, jos kirja on mielestäni hyvä.

Sirpa Puskalan Kingi menee tähän samaan ongelmakirjojen sarjaan: en tiedä poikakirjoistakaan juuri mitään, mutta kirja kertoo pojasta, ja vielä pojan näkökulmasta, joten se sitten sai leiman poikakirja.

Listallani oli alunperin myös Timo Parvelalta syksyllä ilmestyvä Tuliterä, Sammon vartijat I. Sitten tulin ajatelleeksi sitä, että en ole koskaan lukenut yhtäkään Parvelan kirjoittamaa kirjaa, enkä enää ehtinyt sitä tehdä, joten en voinut muuta kuin hylätä tämän valinnan. Lisäksi se mitä Parvelan tuotannosta tiedän, Tuliterä on aivan erityyppinen kuin hänen aiemmat teoksensa. Päinvastaisen ratkaisun tein Sari Peltoniemen kohdalla: syksyllä Tammelta ilmestyy Suomu, ja uskaltauduin laittamaan tämän teoksen suosituslistalle sillä perusteella, että tunnen sekä Peltoniemen aiempaa novellituotantoa että romaanituotantoa. Saman ratkaisun tein Philip Reeven kohdalla, kun uskaltauduin suosittelemaan syksyllä Karistolta ilmestyvää Pimenevä maa -kirjaa, joka on Nälkäisten kaupunkien kronikoiden neljäs osa. Mikäli kyseessä olisi ollut jokin muu kuin tähän sarjaan kuuluva kirja, en usko että olisin suositellut sitä kirjaa etukäteen lukematta, mutta tämän sarjan kohdalla uskalsin tehdä poikkeuksen - vaikkakin on jo käynyt ikävän selväksi, että sarjan taso ei ole parantunut loppua kohden. Toivotaan, että neljäs osa ei ole täydellinen pettymys.

Reeven yhteydessä toteutin yhden oman omituisen jekkuni, ja laitoin lukusuositusten kohdalle Michael Moorcockin Elric Melnibonelaisen sekä Frank Herbertin Dyynin. Nämähän eivät varsinaista nuorten kirjallisuutta ole, mutta välttivät näemmä toimituksen sensuurin, koska ovat menneet lävitse. Itse luin Dyynit varhaisella iällä, Elriciin tutustuin vasta muutama vuosi sitten.

Suosituslistan loppuun tuli bonussuosituksena Harry Potter & Deathly Hallows, koska oli vain tunne siitä, että Potteria ei voi jättää mainitsematta. Ei siinä sen kummempaa. Lisäksi ajattelin, että jos joku nuori vaivautuu kirjaa englanniksi lukemaan, ei se tee ainakaan pahaa kielitaidolle.

Listan omituisuus on viimeisenä olevat ja tulevat genremääritelmät (väliotsikon "Kiinnostavat tyylilajit tutuiksi" on lisännyt toimitus). Poskia kuumottaa vieläkin, kun katselen niitä: etenkin fantasiakirjallisuuden määritelmä on aikamoinen heitto. En sitä sen paremmin osaa sanoa. En siis todellakaan kopioinut näitä määritelmiä mistään alan kirjasta, vaan kehittelin näitä omassa päässäni. Tässä kävi siten, että tehtävänantoon liittyi pyyntö lyhyistä genremääritelmistä etenkin scifin ja fantasian suhteen, ja nykyajan huomioiden koin tarvittavaksi lykätä joukkoon vielä spekulatiivisen fiktion määritelmänkin. Alunperin aioin laittaa  määritelmiä neljä, maagisen realismin pisteeksi ii:n päälle, mutta sen jätin kuitenkin pois. Ja eihän tässä muuten mitään, mutta se tilaongelma: kyllä käsitteitä määrittelee vaikka miten, jos on pienen gradun verran tilaa. Sitäpä tässä ei sattunut olemaan. Ainoa mikä tässä lohduttaa on se, että näistä genreistä löytyy määritelmiä joka lähtöön, joten oma lusikkani mahtuu tämän sopan joukkoon vallan mainiosti. Mutta jos tämä genremääritelmäjuttu kävelee jossakin vastaan, voisin melkein vetää pipon silmille ja olla tunnustamatta että se olin minä. Melkein.

No, tästä sitä taas opittiin. Eikun nokka kohti uusia seikkailuja.

Kyselin tuossa kesäkuun puolella kirjavinkkejä nuorten kirjojen suosituslistaa varten. Kiitos kaikista vinkeistä, ne auttoivat hahmottamaan etenkin sitä, mitkä kirjat nuorten käsissä kuluvat, ja mitkä ovat mahdollisesti jääneet hiukan vähemmälle huomiolle.

Valitsin suosituslistani kirjat puhtaasti omien intressieni pohjalta: kirjoja, jotka olen kokenut koskettaviksi ja joissa on niin sanotusti sisältöä, ja jotka ovat myös hyvin kirjoitettuja. Listan oma suosikkini on Sirpa Puskalan Kingi.

Palaan tähän suosituslistaan tarkemmin varmaan ensi viikolla. Sillä välin asiasta kiinnostuneet voivat kurkata tänne, lista löytyy sieltä.

Nyt tää tarttis vähän apua: pitäisi tehdä Suomen tuleville toivoille kirjavinkkilistaa uusista nuorisokirjoista, vähän tyylin top ten, ja aika heikolla pohjalla voin sanoa olevani ihan siitä syystä, että mieleen tulee lähinnä fantasia- tai scifi -aiheisia kirjoja. Eihän niissä tietenkään (siis tietenkään!) mitään vikaa ole, mutta en minä nyt voi pelkästään sellaisia mennä listaamaan.

Lasken uutuuksiin ilman muuta myös viime syksynä ilmestyneet kirjat, ja joissakin tapauksissa ehkä myös viime keväänä ilmestyneet kirjat. Se on sitten eri asia kuinka toimeksiantaja asian laskee, mutta murehdin sitä myöhemmin.

Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Omalta osaltani aloitan asian tutkiskelun avaamalla viime- ja tämän vuoden Onnimannit, niistä löytyy ainakin paljon kirjaesittelyitä.

Kirjoitin äskettäin yhden lausunnon eräälle kustantamolle eräästä lasten ja nuorten käsikirjoituksesta. Olipas hämärästi sanottu, mutta näin tuli tehtyä: eräs kustantamo sen vuoksi, koska en koe tarvetta mainostaa nimiä, ja eräs käsikirjoitus sen vuoksi, että kyseistä opusta ei ole vielä julkaistu, joten nimillä ei oikein voi puhua.

Lausunnolla tarkoitan sitä, että kirjoitan käsikirjoituksesta/kirjasta oman näkemykseni mukaan kannattaako kyseistä tekstiä julkaista tai kääntää suomeksi. Joko suosittelen julkaisemista/kirjan kääntämistä tai sitten en. Lausunto on siis eräänlainen kritiikki, mutta vielä enemmän se on katselmus tekstin yleisolemuksesta ja sen "kirjallisista ansioista". Lausunnon pituus on rajattu suunnilleen pariin sivuun, joten tähän sivumäärään mahtuu tekstiä monen keskivertokritiikin verran.

Arvioitavan tekstin kirjallisista ansioista puhuessani viittaan siihen, että arvioitavaa tekstiä lukiessani ja lausuntoa kirjoittaessani pyrin eniten pohtimaan kuinka ja millä tavalla teksti toimii, vai toimiiko se ylipäänsä lainkaan, ja mikä tekstistä ja tarinasta tekee sellaisen kun se on? On turvallista puhua tarinoista, koska sattuneesta syystä käsiini päätyneet lausuntokappaleet ovat olleet vain ja ainoastaan ulkolaista fantasiakirjallisuutta.

Kirjalliset ansiot koostuvat mm. tarinan teemoista ja tarinarakenteesta, kerronnallisesta rakenteesta, kielestä, henkilöhahmoista sekä myös siitä, onko tekstillä mahdollisesti mitään uutta tarjottavaa kyseisen genren kehitystä silmällä pitäen. Tämä on mielestäni ainakin fantasiakirjallisuuden osalta tärkeä asia, koska viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana fantasiakirjallisuutta on pullahtanut joka tuutista kuin sieniä sateella, ja hyvin monet näistä kirjoista ovat sitä mitä kutsun tusinafantasiaksi: voimakkaasti kaupallistunutta ja hyvin myyvää fantasiakirjallisuutta vailla sen kummempia kirjallisia ansioita. Lisäksi ne ovat etenkin nykyään monesti teini-ikäisten kirjailijoiden kirjoittamia tiiliskiven kokoisia opuksia, joiden elokuva-oikeudet myydään jo käsikirjoitusvaiheessa. Eräs esimerkki tästä kehityskaaresta on Christopher Paolinin kirjoittama Eragon, koko genren pilaava häpeäpilkku, joka apinoi Tolkienia alusta loppuun, eikä todellakaan tarjoa lajin kehitykseen mitään uutta tai omaperäistä. Ikävä kyllä monet muutkin nykyfantasiakirjat edustavat tätä samaa suuntausta, myös aikuisten kirjoittamat.

Lausuntoa tehdessäni tutkailen myös tekstin herättämiä tuntoja kaiken muun tutkailun ohessa. Miltä tarina ja kerronta tuntuvat, millaisia tuntoja ne herättävät. Tämä on lausunnoille ja kriitiikeille väistämättä yhteistä, sillä kyllähän erilaiset tekstit herättävät erilaisia tuntoja luki tekstiä sitten lausunnon tekoa tai kritiikin tekoa varten. Lausunnoissa voi vain käyttää enemmän tilaa tuntojen selvittelyyn ja kuvailuun.

Lausuntojen kirjoittaminen on siis pitkälti samanlaista puuhaa kuin kirjallisuuskritiikkien kirjoittaminen. Näkyvimmät ja tuntuvimmat erot ovat lähinnä lausuntojen pituuksissa sekä kirjoittamisen vapaudessa: voi kirjoittaa paljon pidemmästi kuin kritiikeissä, ja omat mielipiteensä käsillä olevasta tekstistä voi lausua jopa raa'an rehellisesti. Eipä tulisi mielenkään kirjoittaa yhteenkään kritiikkiin esim. että "Tällainen kerrontatekniikka on vähän kuin etenisi takapuoli edellä puuhun. Se ei yksinkertaisesti toimi". Viimeksi tekemääni lausuntoon tulin eräässä kohdassa ilmaisseeksi asian tällä tavalla, koska mielestäni se piti osuvasti paikkansa. Toki yritin myös perustella lausumani useammasta näkökulmasta, koska ei lausuntojakaan mutu-tuntumalla voi kirjoittaa.

Olen ymmärtänyt asian sillä tavoin, että lausuntoon pitäisi kirjoittaa mahdollisimman rehellinen mielipide käsillä olevasta tekstistä, mutta en kuitenkaan tiedä kuinka paljon lausunto loppujen lopuksi vaikuttaa päätökseen siitä julkaistaanko kirja vaiko ei. Käsittääkseni niitä kirjoja joita olen suositellut käännettäviksi, ei ole suomennettu, ja ainakin yksi niistä näkyi päätyneen aivan eri kustantamon listoille. Tämä oli Frances Hardingen Fly By Night, jonka alkukielisestä versiosta pidin paljon. Jostakin syystä kirja on suomennettu nimellä Kärpästyttö. Meinasin saada slaagin kun näin suomennoksen ensimmäisen kerran: kirjan suomennetulla nimellä ei ole kerrassaan mitään tekemistä tarinan kanssa, enkä ymmärrä mistä nimi on keksitty. Mutta eipä siitä sen enempää, että ei mene irvistelyn puolelle.

Käsittääkseni lausunnot eroavat kritiikeistä myös siinä mielessä, että lausunnot päätyvät vain kustannustoimittajien pöytälaatikoihin, eivätkä kirjailijat kuule niistä koskaan. En tiedä onko asia näin, mutta olen ymmärtänyt että se olisi näin. Tämä on ainakin minulle tuonut tietynlaista helpotusta kirjoittamiseen: tuntuu vapaammalta kirjoittaa oma mielipide jostakin, kun tietää että kukaan ei ala vainota sinua sen vuoksi. Mitä tällainen ajattelu kertookaan yhteiskuntamme niin sanotusta sananvapaudesta? No joo, mutta näin asia vain on. Kyllä minä kritiikkiä kirjoittaessa aina, ainakin alitajuisesti ajattelen sitä, että kritiikkini päätyy joskus myös tekstin kirjoittaneen kirjailijan käsiin. Tosin vielä ei kukaan ole alkanut vainota. ;)

Eräs asia joka lausuntojen kirjoittamiseen liittyy olennaisesti on itseluottamus. Minulla kesti aika pitkään ennen kuin tulin edes ajatelleeksi tätä asiaa. Ironista kyllä ajattelin sitä ensimmäisen kerran vasta sitten, kun joku kertoi minulle kaupunkilegendan Harry Potterista: Potterin ensimmäistä osaa oli kuulemma tarjottu johonkin kustantamoon, jossa lausunnon antaja oli kirjoittanut siitä negatiivisen arvion, eikä ollut suositellut kirjan kääntämistä. Ja näin kirja olisi joutunut Tammelle. Kieltämättä "pienoinen virhearvio" lausunnon kirjoittajan taholta, ainakin jos kaupallista näkökulmaa ajattelee. En enää muista mistä tarinan kuulin, enkä todellakaan tiedä pitääkö se paikkansa, mutta sen kuultuani tajusin mihin olen näppini laittanut, ja että minun on oikeasti luotettava omaan osaamiseeni näitä hommia tehdessäni.

Toki kirjallisuuskritiikkejä kirjoitettaessakin pitää olla itseluottamusta, mutta kirjallisuuskritiikin kohdalla tilanne on jossakin määrin eri kuin lausuntojen kohdalla: pyrit tekemään jonkun työstä objektiivisen arvion, mutta sinun ei tarvitse miettiä kaupallista aspektia lainkaan. Sitä että myykö tämä vai eikö tämä myy? Voit keskittyä vain teoksen arviointiin. Lausuntoja kirjoitettaessa kaupallisuuden haamut seisovat selän takana väistämättä – kysymys on kuitenkin siitä, kannattaako kustantamon julkaista tämä kirja, myykö tämä tarpeeksi? Tietenkään kukaan ei puhunut tästä minulle mitään toimeksiantajan puolelta silloin joskus kun homman aloitin, ja sen vuoksi varmaan kestikin niin kauan että tajusin asian. Kun se vihdoin valkeni minulle, kauhistuin ajatellessani sitä vastuuta joka tekstin tulkinnassani periaatteessa lepää. Kuten sanottu, en tiedä paljonko painoarvoa lausunnoilla julkaisupäätöksen tekemiseen loppujen lopuksi on, mutta tuskinpa lausuntoja tilattaisiin, jos niillä ei mitään painoarvoa olisi. Näitä asioita silmällä pitäen lausunnon kirjoittajan täytyy pystyä luottamaan itseensä ja omaan osamiseensa arvioita tehdessään.

Itseluottamus liittyy myös kielitaitoon – olen kirjoittanut kaikki lausuntoni ulkomaisesta kirjallisuudesta, eli kieliä täytyy osata, ja pitää pystyä luottamaan omaan kielitaitoon. Tämä on asia joka lausuntojen tekemisessä osaltaan myös harmittaa: englanti on "pääkieleni", ruotsi menee tankaten, ja siinähän se sitten olikin. Varmasti monissa maissa kirjoitetaan hienoja tarinoita niin lasten kuin aikuisten kirjallisuudessakin, ja niitä olisi hienoa osata lukea alkukielellä. Vielä hienompaa olisi jos niitä suomennettaisiin. Etenkin venäläistä kirjallisuutta olen ajatellut kaihoisasti – mm. Alissa avaruudessa on aivan mahtava lasten ja nuorten kirja, varmasti sieltä täytyy löytyä enemmänkin sellaisia. Mutta kun ei osaa kieltä niin minkäs teet.

Kaiken kaikkiaan lausuntojen kirjoittaminen on mukavaa puuhaa, ja niitä olisi kiinnostavaa tehdä enemmänkin. Ehkä vielä joskus. Työ on kuitenkin työtä, jopa lukeminenkin – kun ensin olet päivän "oikeissa töissä" ja sen jälkeen tulet väsyneenä kotiin, kyllä saa pinnistellä, että jaksaa keskittyä lukemaan ja kirjoittamaan asiallisen analyyttisesti.